Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

 

Valtioneuvoston oikeuskansleri                                           Kantelu

                                                                                                8.4.2022

 

Pyydän valtioneuvoston oikeuskansleria tutkimaan niiden valtioneuvoston jäsenten virkatoimien ja päätösten lainmukaisuuden, jotka ovat olleet päättämässä tartuntautilain (TTL 1227/2016, 1378/2021) 48 a §:n säätämisestä mitä esiin nostettuihin lainkohdasta aiheutuviin perus – ja ihmisoikeusloukkauksiin tulee, jotka kirjoituksessa on perusteltu.

 

Rokotevastaisuus sosiaali – ja terveydenhuollossa perus – ja ihmisoikeuksien kannalta, oikeudelliset kysymykset sekä itsemäärämisoikeuden loukkaaminen

 

Johdanto

Ihmisen itsemääräämisoikeudesta, kehollisen koskemattomuuden kunnioittamisesta ja hyvinvoinnista säädetään yleissopimuksessa ihmisoikeuksien ja ihmisarvon suojaamiseksi biologian ja lääketieteen alalla (24/2010) sen 1 ja 2 artiklassa (jäljempänä biolääketiedesopimus). Tarkastelen kirjoituksessani tutkimuskysymyksinä mihin lainkohtiin oikeudellisesti voidaan argumentoida rokottautumatta jättäminen sosiaali -ja terveydenhuollon henkilökunnan keskuudessa, voidaanko pakkotoimia käyttää rokottamisessa, onko ihmisen itsemääräämisoikeus ja kehollisen koskemattomuuden suoja ja tähän lailla puuttumattomuus korkeampi arvo ja ihmisoikeus, kuin muiden terveydelle ja yhteiskunnalle arvioitu hyöty esimerkiksi tartuntatautilain (1227/2016) 5 luvun 48 a §:n nojalla, kuten muutettu lailla (1378/2021). Käsittelen kirjoituksessa kansainvälisten ihmisoikeuksien toteutumista suhteessa kotimaisen lainsäädännön muutokseen sosiaali – ja terveydenhoitoalan työntekijälle asetetussa rokottautumisvelvoitteessa. Loppupäätelmissä todetaan, että useat kansainväliset sopimukset ja kotimaiset lait suojaavat ihmisen henkilökohtaista päätöstä olla rokottautumatta.

 

Lääketieteellinen toimenpide edellyttää tietoja ja suostumuksen

Biolääketiedesopimuksen 2 luvun 5 artikla määrittää terveyteen kohdistuvasta toimenpiteestä esimerkiksi rokotteesta (SopS 24/2010). Toimenpide voidaan suorittaa mikäli henkilö on antanut suostumuksensa omasta vapaasta tahdostaan ja tietoisena kaikista asiaan vaikuttavista seikoista, toimenpiteen riskeistä, seurauksista ja tarkoituksesta, jotka tiedot on annettava etukäteen, ennen toimenpidettä. Milloin tahansa ihminen voi peruuttaa annetun suostumuksen vapaaseen tahtoon perustuen myös 16 artiklan mukaisesti. Näin ollen oikeus olla ottamatta rokote on perustavanlaatuinen ihmisoikeus. Laissa potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992) 2 luvun 6 §:ssä säädetään potilaan itsemääräämisoikeudesta. Oikeus henkilökohtaiseen koskemattomuuteen juontuu Suomen perustuslain (731/1999) 2 luvun 7 §:stä. Kuitenkin vuonna 2017 voimaan tullut sosiaali – ja terveysministeriön asetus rokotuksista (149/2017) säätää sen 4 §:ssä että rokotteet annetaan esimerkiksi varusmiespalvelukseen tuleville. Asetuksessa ei ole mainintaa näiden tarjoamisesta tai rokotukseen osallistumisen vapaaehtoisuudesta.

 

Perus – ja ihmisoikeudet

Perusoikeutemme on Suomen perustuslaissa turvattuja oikeuksia. Ihmisen syntymän hetkestä alkaa täysimääräisenä hänen perusoikeussuojansa ja päättyy kuolemaan, niiden tulee suojata ihmistä valtiovallan taholta tulevalta puuttumiselta elämään (Ojanen 2009, s. 2,30-31)1. Perustuslain 2 luvun 22 §:ssä säädetään julkisen vallan erityiseksi tehtäväksi turvata perus – ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Lain 6 §:n mukaisesti ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä (PeL 731/1999). Tuon jäljempänä esiin, miten ihmisten yhdenvertaisuutta on loukattu tartuntatautilain 5 luvun 48 a §:ssä (TTL 1227/2016,1378/2021).Ihmisoikeudet ovat yleismaailmallisessa kansainvälisoikeudellisessa sopimuksessa turvattuja oikeuksia, nämä ovat erilaisia ihmisoikeussopimuksia, ihminen ei voi luopua näistä oikeuksistaan edes niin tahtoessaan, koska ovat ihmisyytensä perusteella hänelle kuuluvia synnynnäisiä oikeuksia (Ojanen 2009, s. 3)2. Erityisesti terveyteen liittyvät oikeudet ovat oikeus elämään, henkilökohtaiseen vapauteen ja itsemääräämisoikeuteen (Nieminen 2015, s. 13)3. Yhdistyneiden kansakuntien, Euroopan neuvoston, Kansainvälisen työjärjestön (ILO) puitteissa on laadittu erilaisiin tarpeisiin ihmisoikeussopimuksia, myös muissa alueellisissakin järjestöissä näitä on laadittu (Ojanen 2009, s. 74,76)4.

 

Itsemääräämisoikeuden sääntelyn lähtökohdat

Suomi liittyi Euroopan unioniin 1.1.1995 Euroopan unioniin tehdyn sopimuksen voimaansaattamisesta ja sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä annetun lain voimaantulon (103/1994) asetuksella. Suomen perustuslain 1 luvun 1 §:n kolmannessa momentissa säädetään, että Suomi on Euroopan unionin jäsen (PeL 731/1999). Euroopan unionin perusoikeuskirjassa (2012/C 326/02) määrätään oikeudesta henkilökohtaiseen koskemattomuuteen 3 artiklan nojalla ja jokaisen oikeudesta keholliseen ja henkiseen koskemattomuuteen. Lääketieteen ja biologian sovellusten alalla toimenpiteisiin on oltava asianomaisen henkilön vapaaehtoinen tietoinen suostumus, jossa suostumuksen antamisessa on huomioitu toimenpiteeseen vaikuttavat seikat, kuten tiedon saanti. Euroopan sosiaalisen peruskirjan (44/1991) 1 osan 11 kohdasta on johdettavissa, että yksilöllä on täysi itsemääräämisoikeus miten ja millaisia keinoja ja toimenpiteitä käyttää saavuttaakseen parhaan mahdollisen terveydentilan. Peruskirjan tulkinta koskettaa myös taudeilta suojautumista, näiden hoitoa ja vastustuskykyä. Kuitenkin tartuntatautilain 5 luvun 44 §:ssä on säädetty, että kansalliseen rokoteohjelmaan sisältyvän rokotteen ottaminen on vapaaehtoista (TTL 1227/2016). Samaisen lain 47 §:n mukaisesti yleisvaarallisen tartuntataudin ehkäisemiseksi voidaan rokotus säätää pakolliseksi asetuksella, jonka toteuttaa kunta ja edellyttäen sen olevan välttämätön toimi väestön tai sen osan hengelle ja terveydelle. Tartuntatautilain toimeenpanema lainkohta on ristiriidassa oikeudellisessa hierarkiassa korkeampi tasoisen biolääketiedesopimuksen, eri ihmisoikeussopimusten ja ennen kaikkea perustuslain 7 §:n kanssa, jossa suojataan jokaiselle kuuluva henkilökohtainen vapaus ja koskemattomuus. Oikeudellinen käsitykseni on, että lääketieteellistä toimenpidettä tässä asiassa rokotetta ei voida pakottaa lailla ottamaan edes perustuslain 2 luvun 19 §:n kolmannen momentin nojalla, väestön terveyden edistämisen perusteella.

 

Sosiaali – ja terveydenhuollon henkilöstö ja rokottautumattomuus

Suomi on ratifioinut useita ihmisoikeussopimuksia ja kansainvälisen työjärjestön (ILO) yleissopimuksia, jotka ovat ihmisoikeuksien suojelun kannalta merkittäviä (Ojanen 2009, s. 74).5 Työjärjestön tehtävä on parantaa työllistymismahdollisuuksia, elinoloja ja sosiaaliturvaa perusoikeuksien edistämisessä. Yleissopimuksessa numero 111 Työmarkkinoilla ja ammatin harjoittamisen yhteydessä tapahtuva syrjintä (63/1970) määrätään sen 1 artiklassa syrjinnäksi kaikenlainen erottelu, hyljeksintä ja suosinta ihmisestä johtuvasta syystä, josta syrjinnästä johtuu, että yhdenvertainen kohtelu ammatin harjoittamisen yhteydessä tehdään tyhjäksi tai sitä rajoitetaan. Yleissopimuksen numero 149 Sairaanhoitohenkilöstön työ sekä työ ja – elinolot (26/1980) 7 artiklassa määrätään, että jäsenvaltioiden on pyrittävä parantamaan työterveyttä ja – turvallisuutta koskevaa lainsäädäntöään vastaamaan työn eritysluonnetta. Edellä olevan sopimuksen 2 artiklassa määrätään suoraan, että koko terveydenhoitoalalla käytettävissä olevat resurssit on otettava huomioon, luotaessa alalle toimintaperiaatteita, joiden tarkoitus on turvata väestölle määrällisesti ja laadullisesti laadukas sairaanhoito. Sopimuksesta juontuu, että jäsenvaltioiden on toimenpiteillään järjestettävä sairaanhoitohenkilöstölle mahdollisuuden uralla etenemiseen ja palkan, jotka saavat pysymään alalla ja sinne hakeutumaan. Väliaikaisesti voimaan tulleen (1.1.2022–31.12.2022) lain 1227/2016 joka muutettu lailla 1378/2021 48 a § jonka 1 ja 3 momenttia sovelletaan 30 päivän kuluttua lain voimaantulosta Covid-19-taudista johtuen, on ristiriidassa edellä mainittujen perus -ja ihmisoikeusnormien, erityisesti itsemääräämisoikeuden, kehollisen koskemattomuuden tosiasiallisen oikeudentilan ja biolääketiedesopimuksen 5 artiklan kanssa sekä edellä esiin tuotuja kansainvälisen työjärjestö ILO:n määräysten vastainen.

 

Tartuntatautilain 48 a §:ssä lähtökohtaisesti vaaditaan yhtenä toimena covid-19 rokote henkilökunnalta, jolla pyritään ehkäisemään alan asiakkaiden ja potilaiden tartuttaminen covid-19-taudilta (TTL 1227/2016), kuten muutettu. Lainkohdalla suositaan rokottautuneita henkilöitä ja heidän työssä jatkamisen edellytyksiään ja heikennetään rokottautumattomien sosiaaliturvaa ja elinoloja, joka on myös ILO:n yleisopimuksen numero 111 1 artiklan vastaista. Kun ihmiseltä poistetaan oikeus harjoittaa ammattiaan ja syrjitään, mikäli ei ole rokottautunut on tartuntatautilain 48 a § näin ollen lainvastainen. Lainkohta on perustuslain 2 luvun 6 §:n yhdenvertaisuuden vastainen, ihminen asetetaan lailla ilman hyväksyttävää perustetta eri asemaan mielipiteen, vakaumuksen ja muuhun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Lainkohta rikkoo mitä suuressa määrin Euroopan unionin perusoikeuskirjan 15 ja 16 artiklaa, työntekemisen ja elinkeinon vapautta sekä syrjinnän vastaisia määräyksiä 20 ja 21 artiklaa (2012/C 326/02). Aikuisella ihmisellä on täysi itsemääräämisoikeus päättää ottaako rokotteen vai ei (Nieminen 2015, s. 145)6. Täysi-ikäinen mielentilaltaan terve aikuinen voi itsemääräämisoikeuteensa pohjautuen kieltäytyä mistä tahansa hoidosta, vaikka tämä johtaisi kuolemaan (Louhiala - Launis 2009, s. 99,196)7.



Lasten ja nuorten oikeudet

Kuultaessa alaikäisen lapsen mielipidettä häntä itseään koskevissa asioissa ovat ikärajat 12 ja 15 osoittautuneet merkittäviksi (Nieminen 2015, s. 150)8. 12 vuotta täyttänyttä lasta on syytä pitää siinä määrin kehittyneenä, että heidän mielipiteeseensä tulee suhtautua vakavasti omasta terveydenhoidostaan (HE 224/1982 vp)9. Lähtökohtaisesti alaikäisen mielipiteellä on merkitystä myös rokottautumisen yhteydessä. Kehityksensä ja ikänsä puolesta hoidostaan päättämään kykeneväistä lasta on potilaslain mukaisesti hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan (PotL 785/1992). Yleissopimus lapsen oikeuksista (60/1991) suojaa tämän 12 artiklassa ja biolääketiedesopimuksen 6 artikla. Lapsella on oikeus näin ollen kieltäytyä ottamasta rokotus, jota suojaa myös perustuslain 6 §:n yhdenvertaisuuden näkökulma, joka edellyttää, että lasten tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti. Lapsen ei katsota myöskään olevan välittömässä vaarassa kieltäytyessään rokotuksesta, joka ei ole perustelu sosiaalihuollon huostaanottomenettelyihin (Louhiala – Launis 2009, s. 99,101)10.

 

Pakkotoimet ihmisarvoa loukkaavia

Pakkorokottautumisen tueksi ei voida oikeudellisesti soveltaa edes mielenterveyslain (1116/1990) 2 luvun 8 §:n normia, jossa rokottautumaton toiminnallaan todettaisiin vaarantavan terveyttään tai turvallisuuttaan tai muiden terveyttä tai turvallisuutta ja olevan näin mielisairas, jossa tilanteessa mielenterveyspalveluiden todettaisiin olevan riittämättömiä asian hoitamisessa tai yksinkertaisesti eivät sovellu käytettäväksi. Kieltäytymisellä lääketieteellisestä toimenpiteestä tässä asiassa rokottautumisesta, yleisvaaralliseksi luokitellun taudinkin ollessa kyseessä ei ole tekemistä psykoottisuuden kanssa, joka pahentaisi ihmisen tilaa ilman hoitoa, vaikka taustalla olisi vahva maailmankatsomuksellinen tai muu tekijä, jonka suojaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen (19/1990) 9 artiklan määräämä ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapaus ja 10 artiklan sananvapauden suoja. Pakkotoimet olisivat perustuslain 2 luvun 7 §:n ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan vastaisia, jossa kielletään ketään kohdeltavan ihmisarvoa loukkaavasti (PeL 731/1999, SopS 19/1990). Oikeuskirjallisuudesta tuodaan myös esiin, että keinotekoisena pidetään näkökulmaa, että yleisvaaralliseen tartuntatautiin sairastunutta ihmistä pidetään vaarallisena toisille. Tautiin sairastuneen oma vastustuskyky ja mikrobin erilaiset ominaisuudet vaikuttavat sairastumiseen, niin sanottuun vaarallisuuteen (Lehtonen 2015, s. 102). 11

 

Loppupäätelmät

Ihmisoikeussopimuksia tulkitaan ajan hengen mukaisesti ja yhteiskunnan asettamat vaatimukset vaikuttaa tähän (Nieminen 2015, s. 2)12. Tämä on erityisen hyvin nähtävissä käsitellyn kirjoituksen tartuntatautilain 48 a §:n lainkohdassa. Voidaanko tästä kuitenkin tehdä johtopäätelmä, jonka oikeuskirjallisuuskin tuo esiin, että terveysoikeus on Suomessa vähän tunnettu oikeudenala (Nieminen 2015, s. 13)?13 Biolääketiedesopimuksen 1 artiklassa ihmisen ensisijaisuus asetetaan edelle ennen kuin tulee tieteen tai yhteiskunnalle arvioitu hyöty ja jo kyseisen erityissopimuksen 5 artikla asettaa suhteellisen vahvat tiedon esittämisen vaatimuksen lääketieteellisen toimenpiteen riskeistä, seurauksista ja kaikista asiaan vaikuttavista tekijöistä (SopS 24/2010). Ovatko nämä tekijät terveydenhoitoalan henkilökunnan toimesta esitettynä eri ikäryhmille rokottautumisen yhteydessä? Useat kansainväliset sopimukset ja kotimaiset lait suojaavat ihmisen henkilökohtaista päätöstä olla rokottautumatta. Sosiaali – ja terveydenhoitoalan niin kuin asevoimienkin henkilökunnalla on perus -ja ihmisoikeudet suojanaan kieltäytyessään rokottautumasta, olipa kyse sitten covid-19 rokote tai jokin muu rokote. Mikäli tästä seuraa sanktioita, ovat nämä lainvastaisia.

 

Kantelija

Marena Meira Mattila

Yrittäjä

 

1Tuomas Ojanen, Johdatus perus- ja ihmisoikeusjuridiikkaan. Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan julkaisut 2009. Forum Iuris s.2,30-31.

2Supra note 1 s.3.

3Liisa Nieminen, Terveys ihmisoikeuskysymyksenä. Suomalaisen lakimiesyhdistyksen julkaisuja, E-sarja N:o 28, s.13. Helsinki 2015.

4 Supra note 1 s.74,76.

5Ibidem 4.

6Supra note 3 s.145.

7Pekka Louhiala – Veikko Launis, Parantamisen ja hoitamisen etiikka. Edita Prima Oy s.99,196. Helsinki 2009.

8Supra note 3 s.150.

9Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta ja holhouslain muuttamisesta sekä niihin liittyvien lakien muuttamisesta 224/1982 vp, s.25 https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Documents/he_224+1982.pdf (19.3.2022).

10Supra note 7 s.99,101.

11Lasse Lehtonen 2015, Julkinen terveydenhuolto luku 1, 5 tartuntatautilaki s. 102 teoksessa Lasse Lehtonen – Mirva Lohiniva-Kekelä – Irma Pahlman. Terveysoikeus. Talentum pro yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus. Helsinki 2015.

12Supra note 3 s.2.

13Supra note 3 s.13.

 

Ratkaisu

OKV/1112/10/2022

Valtioneuvoston oikeuskanslerin antamassa ratkaisussa 22.8.2022 kantelu ei johtanut toimenpiteisiin. 

 

Oikeuskansleri.fi –verkkosivuilla julkaistaan pääsääntöisesti toimenpiteeseen johtaneet kanteluratkaisut. Muissa tapauksissa asian julkaisusta oikeuskansleri.fi –verkkosivuilla päättävät asian ratkaisija ja esittelijä. Jokainen voi halutessaan olla yhteydessä viraston kirjaamoon ja pyytää sieltä tietoja muun muassa vireille tulleista kanteluista ja ratkaistuista kanteluista. (Krista Kukkanen, tiedottaja valtioneuvoston oikeuskansleri, sähköpostitiedustelu 30.8.2022)